tiistai 8. joulukuuta 2009

Radikaaleinta politiikkaa tekevät virkamiehet

Julkishallinto - kuulostaa kuivalta. Byrokratiaa ja paperinpyörittelyä. Väärin! Uusliberalismin seurauksena hallinnosta on nimittäin tullut paitsi tiukan poliittisen väännön kohde, myös se tila, missä politiikkaa kovimmin väännetään.

Hyvinvointivaltion ja sen mahdollistaneiden talouden rakenteiden kehityttyä huippuunsa niitä ryhdyttiin purkamaan. Uusliberalistisessa retoriikassa keskeistä on ollut erityisesti julkisen sektorin syyttäminen tehottomuudesta. Olennainen osa tätä diskurssia on käsite "raskas hallinto", jota erinäisillä keskittämisillä ja irtisanomisilla on ryhdytty karsimaan. Kuten tiedätte, valtionhallinnon tuottavuusohjelma on kansallisella tasolla tätä itseään. Kuntatasolla "rationaalista" tehostamista ja keskittämistä on myös harrastettu. Esimerkkien valossa toiminta näyttää kuitenkin monesti perverssiltä. Vaikkapa Helsingissä tila-asioista on vastannut vuodesta 2005 alkaen keskitetysti tilakeskus, joka kuitenkin näyttää vain hankaloittaneen kaikkien muiden virastojen toimintaa tehostamisen sijaan.

Hallinnon karsiminen on itse asiassa tuhoisaa. Hallinnolla nimittäin on merkittävä rooli asioiden valmistelussa ja toimeenpanossa. Yleisesti ottaen kaupunkilaisten ja kansalaisten oikeusturvan ja päätöksenteon oikean kohdentamisen kannalta on aivan olennaista, että virkamiesvalmisteluun on riittävät resurssit, jotta varmistetaan lain kirjaimen ja hengen noudattaminen sekä poliitikoille päätöksenteon pohjaksi annettavan tiedon ajantasaisuus ja paikkansapitävyys. Luottamushenkilöt eivät nimittäin ehdi vapaa-ajallaan tehdä kaikkea sitä selvitystyötä, mitä perusteltujen päätösten tekeminen edellyttää.

Itse en pidäkään ongelmana hallintokoneiston kokoa. Sen sijaan on paljon ongelmallisempaa, että hallinto on ottanut (tai sille on annettu) roolin, joka sille ei kuulu. Samaan aikaan kun kansalaisten ymmärrys politiikasta ja omista vaikutusmahdollisuuksistaan on kaventunut, hallintokoneisto on ottanut (tai sille on annettu) johdon poliittisten linjojen vetämisessä.

Yksi osa tätä kuviota ovat poliittiset virkanimitykset, joista Silvo Kaasalainen kirjoitti viime viikolla Hesarissa nimittäen niitä julkishallinnon kokovartalokorruptioksi. Kaasalainen toteaa:

"Poliittisia virkanimityksiä perustellaan usein sillä, että hallintoon tarvitaan erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä, koska päätösten sisältö syntyy jo valmistelussa.

Perustelu on nurinkurinen, sillä kansa on vaaleissa valinnut juuri poliitikot päättämään puolestaan, mitä palveluja verovaroilla tuotetaan. Luottamushenkilöillä ei ole oikeutta siirtää tehtävää alaisilleen. Jos poliitikko epäonnistuu tehtävässään, hänet voidaan vaihtaa seuraavissa vaaleissa - virkamies taas voi pysyä virassaan yli 30 vuotta."

Poliittisissa virkanimityksissä ei kaiketi ole mitään uutta. Tilanne on kuitenkin huono, koska myös niin sanotusti ei-poliittisesti valitut virkamiehet ovat täyttämässä sitä tilaa, jonka kansan ja poliitikkojen (sic!) vieraantuminen politiikasta on jättänyt päätöksentekoon.

Toinen johdatus aiheeseen. Viime viikolla Helsingissä puhumassa pistäytynyt slovenialainen filosofi Slavoj Žižek muistuttaa tuoreessa pamfletissaan, että aito politiikka ei ole parhaan mahdollisen ratkaisun löytämistä olemassa olevissa raameissa, vaan mahdottomaksi koetun tekemistä mahdolliseksi.

Sovelletaanpa Kaasalaisen ja Žižekin analyysia Helsingin kunnallispolitiikkaan.

Aitoa politiikkaa on siis saada keskusteluun jotain, mitä emme pitäneet edes mahdollisena. Näyttää siltä, että radikaaleimmat esitykset tulevat nykyisin virkamiehiltä. Kuka poliitikko olisi uskaltanut valmistella aloitetta, jossa listattaisiin lakkautettavaksi yhteensä 80 kaupungin palvelupistettä - kouluja, päiväkoteja, kirjastoja, nuorisotaloja ja niin edelleen? Virkamieskoneisto on kuitenkin saanut tällaisen listan aikaiseksi ja siten tuonut mahdottoman keskusteluun.

Seuraamassamme tapahtumaketjussa olennaista on nyt huomata, että hallinto on luonut ne raamit, joissa poliitikkojen on palveluverkko-keskustelu käytävä. Melko nurinkurista, mutta nerokasta.

Neutraalilta, rationaaliselta ja välttämättömältä näyttävä esitys on lähtökohtaisesti syytön, kunnes toisin todistetaan. Ja todistustaakka lepää nyt poliitikkojen harteilla.

Vaikka monet kuntalaiset ovatkin jo aktivoituneet naapurikirjastoansa tai kouluansa puolustamaan, lähipalvelujen puolustaminen tullaan tulevien kuukausien aikana epäilemättä kerran jos toisenkin tuomitsemaan "populismiksi" tai "änkyröinniksi" siinä missä leikkaukset ovat niitä "vaikeita päätöksiä" jotka on "vaikeina aikoina" jonkun "vastuunkantajan" tehtävä.

Julkishallinto ei taidakaan kuulostaa enää niin kuivalta. Tämäkään esitys ei ole ideologisesti neutraali eikä epäpoliittinen. Ja sen ovat tehneet virkamiehet, joista osa - väitän - tietoisesti toteuttaa suurempaa käsikirjoitusta julkisen sektorin alasajosta.

Todistustaakka on poliitikoilla. Siispä ensimmäinen aihetodiste:

  • Palveluverkkotyöryhmää ei asetettu lakkauttamaan palvelupisteitä. Se asetettiin kehittämään hallintokuntien välisessä yhteistyössä tilojen yhteiskäyttöä ja selvittämään ulkopuolisilta vuokratuista tiloista luopumista. Lopputuloksena saatiin laaja lakkautuslista kaupungin omista tiloista.
Jokin väliintuleva muuttuja x sai aikaan sen, että tehtävänanto ja lopputulos eivät vastaa toisiaan. Ja tämä x on tulkintani mukaan asemansa väärin ymmärtänyt hallinto, joka on ryhtynyt tekemään politiikkaa.

PS.

Olen aina suhtautunut epäilevästi opetuslautakunnalle esitettyihin näkemyksiin oppilasmäärien vähenemisestä. Ennusteet eivät ole yksiselitteisiä, eivätkä syntyvyys ja muuttoliike ole totelleet ennusteita. Nyt vieläpä virastolla ja Helsingin omalla tietokeskuksella näyttää olevan eri ymmärrys siitä, paljonko kaupungissa tulee lähivuosina olemaan ala-asteikäisiä oppilaita.

Kannattaa lukea Suomen kuvalehden artikkeli oppilasennusteista. Myös numerot ja niistä tehty tulkinta ovat politiikkaa.

torstai 3. joulukuuta 2009

Lähipalvelut säästettäisiin seitsemän bussilipun hinnalla

Helsingin Sanomissa tällä viikolla esitetyt tiedot valmistelussa olevasta palveluverkkoselvityksestä ovat herättäneet ansaittua kritiikkiä.

Kaupunginhallituksen asettaman työryhmän alkuperäisenä tarkoituksena oli tarkastella kaupungin palveluverkostoa kokonaisuutena, jossa joistakin tiloista – mutta ei palveluista – voitaisiin luopua lisäämällä tilojen yhteiskäyttöä sekä keskittää kaupungin palvelut kaupungin omiin tiloihin luopumalla ulkopuolisilta vuokratuista tiloista.

Nyt esitetyllä runsaan 80 kohteen lakkautuslistalla olevat tilat ovat kuitenkin sekä laajuudessaan että laadussaan jotain muuta kuin alkuperin oli tarkoitettu. Esityksen puolesta esitetyt perustelut ovat myös harhaanjohtavia.

Elina Moisio (vihr.) puolusti Helsingin Sanomissa (2.12.09) koulujen lakkauttamislistan laajuutta sillä, että tilavuokrista säästetyt rahat siirtyisivät esimerkiksi opetustoimessa ryhmäkokoihin ja kouluruokailuun käytettäviin määrärahoihin. Kun tavoitteeksi on asetettu niin sanotun rahoitusvajeen kattaminen toimintamenoissa säästämisellä, en mitenkään voi luottaa siihen, että lakkauttamisia ajavat ryhmät suostuisivat siirtämään tilavuokrista säästettyjä rahoja lisätuloiksi momentilta toiselle.

Helsinkiläisiä ei tule myöskään johtaa harhaan väittämällä

1) että toiminta järkevöityisi

Oppilasmäärän tilapäinen väheneminen on peruste joidenkin sivupisteiden sulkemiselle. Listalla on kuitenkin monia ”seiniä”, joista luopumalla myös palvelu niiden sisällä lakkaa tai vähintään siirtyy kohtuuttoman kauas.

Esimerkiksi kaikkien lapsiperheiden, tulo- ja varallisuuseroihin katsomatta, päivittäiseen käyttöön tarjolla olevat leikkipuistot ovat kiistatta julkisessa kaupunkitilassa oleva julkinen perus- ja ennen kaikkea lähipalvelu, joista luopuminen olisi täysin järjetöntä.

Työttömille ja ikääntyneille tarkoitettujen toimintakeskusten tiloista luopuminen olisi näiden ihmisten toimintakyvyn ylläpidon ja syrjäytymisen ehkäisyn kannalta yhtä järjetöntä.

Lähikirjastot puoltavat ehdottomasti paikkaansa harvoina ei-kaupallisina tiloina, jotka Osku Pajamäkeä siteeratakseni ovat myös niitä harvoja paikkoja, joissa lähiössä ollaan selvin päin.

Myös nuorisotilat ovat etenkin nyt, nuorten työttömyyden räjähdysmäisen kasvun myötä, korvaamattoman arvokkaita syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä. Mikäli jotkin tilat ovat olleet vajaakäytössä, palvelujen vaikuttavuuden kannalta järkevämpi ratkaisu on nuorten hakeminen ostarin nurkilta rakentavamman toiminnan pariin tilojen sulkemisen sijaan. Tiloja ja sosiaalipolitiikkaa ei voida erottaa toisistaan.

Juuri lasten, lapsiperheiden, vanhusten tai työttömien näkökulmasta päivittäin käytettyjen palvelujen keskittäminen suuriin yksiköihin ei ole millään muotoa järkevää. Liikkuminen on näille ryhmille useimmiten paitsi hankalaa, pienituloisille myös kallista. Edellä mainittujen palvelujen tulee olla kävelymatkan päässä.

2) että tilavuokrista syntyisi suuria säästöjä

Listalla olevat kohteet ovat pääasiassa kaupungin omistamia tiloja. Palvelujen lakkauttaminen näissä tiloissa ei poista sitä tosiasiaa, että kaupungin on silti tyhjäksikin jääneestä tilasta pidettävä jonkinlaista huolta. On erittäin vaikea nähdä, että tyhjäksi jäävä koulurakennus tai leikkipuisto saataisiin myytyä jollekin innovatiiviselle palveluntarjoajalle, joka keksisi tilaan toimivan liikeidean. Autioiksi ränsistymään näitä tiloja ei myöskään voi jättää.

Kaiken kaikkiaan säästöjä syntyisi tällä listalla 10 miljoonaa euroa vuodessa. Summa on noin 17 euroa helsinkiläistä kohden. Aika moni olisi varmaankin valmis maksamaan tuon verran säästääkseen lähipalvelunsa. Etenkin kun ottaa huomioon, että kovin montaa bussimatkaa ei tuolla summalla vuodessa tehdä. No okei, seitsemän.

3) että väestöennusteet ja oppilasennusteet olisivat täysin luotettavia

Lakkautuslistalla olevat kohteet on valittu siten, että näillä alueilla ”asiakasmäärien” nähdään olevan laskussa tai jo laskenut. Näin voi joissakin tapauksissa ollakin, mutta absoluuttisia faktoja väestöennusteet tai etenkään kouluikäisen väestön ennusteet eivät ole.

Jo aiemmin huomattiin, että lapsiperheet eivät sitten muuttaneetkaan Nurmijärvelle pientaloihin vaan jäivät asuttamaan kantakaupunkia ja tukkimaan päiväkoteja. Näin voi käydä myös oppilasmäärien suhteen. Jotka sitä paitsi ovat muutaman vuoden päästä taas kääntymässä nousuun. Kouluja ollaan nyt sulkemassa lyhytnäköisesti muutamaksi vuodeksi.


Kokonaisuutena lakkautuslista ei – mikä yllätys – vastaa kaupungin strategiaan kirjattuja tavoitteita. Strategiaohjelmassa eksplisiittisesti väitetään, että kaupunki pyrkii kehittämään palveluverkkoa vastaamaan asukkaiden tarpeita, vähentämään kaupunkilaisten keskinäistä eriarvoisuutta ja ehkäisemään syrjäytymistä varhaisella tuella ja ennaltaehkäisyllä. Etenkin jälkimmäinen, varhainen tuki ja ennaltaehkäisy, tapahtuu juuri niissä lähipalveluissa, joissa yhteisöllisyyden on mahdollista rakentua. Sen sijaan suuriin yksiköihin keskitetyissä tai internetiin siirretyissä liukuhihnapalveluissa vain kovaäänisimpien ja jo valmiiksi pärjäävien tarpeet tulevat noteeratuiksi.


keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Todellinen vapaus valita toisin

Ryhmä vaihtoehdottomuuden "politiikasta" tarpeekseen saaneita aktivisteja, poliitikkoja, kulttuurin tekijöitä, tutkijoita ja muita kansalaisia ovat käynnistäneet prosessin, jolla tähdätään politiikan palauttamiseen politiikkaan. Tavoitteena on todellinen vapaus valita toisin.

Ensimmäinen julkinen askel oli vappuna Helsingin Sanomissa julkaistu ilmoitus, jolla kutsuttiin koolle kaikki halukkaat Kulttuuritalolla järjestettävään avoimeen foorumiin. Ilmoituksen maksoivat kolmisensataa allekirjoittanutta. Joukossa tunnettuja ja tuntemattomia nimiä. Foorumi on tulevana lauantaina. Siinä seuraava askel. Tervetuloa paikalle.

Kyse ei ole tietyn puolueen, järjestön tai henkilön oman edun pönkittämisestä. Kyse ei ole myöskään EU-vaalien jälkipyykistä. Vasemmisto rypi suossa jo viime syksynä, kun projektin suunnittelu käynnistyi. Vasemmisto on hävinnyt vaalit toisensa jälkeen ja aina päädytään toteamaan, että viesti oli hyvä, mutta se ei mennyt perille. Jo pitkään olisi ollut kuitenkin tarpeen miettiä olisiko vikaa myös itse viestissä eikä vain sen välityksessä. Lauantaina Kulttuuritalolla paneudutaan toivottavasti myös tähän.

Mitä vikaa viestissä sitten on?

Ensinnäkin vapaus valita toisin edellyttää todellisia toisenlaisia vaihtoehtoja. Ei ole mieltä tehdä nimellistä valintaa perinteisten vasemmisto- ja oikeistopuolueiden välillä, jos poliittisissa linjoissa ei ole eroa. Tällä viittaan esimerkiksi SDP:n kyvyttömyyteen vastustaa uusliberaalia hegemoniaa, mikä on johtanut siihen, että SDP:n politiikan sisällöt ovat juuri siellä, minne tuore puheenjohtajakin ne viime kesäkuussa vahingossa sijoitti: yksin keskustassa. Ei olla sisällöllisesti selkeästi vasemmalla, mutta retorisesti jäädään kuitenkin sopivan etäisyyden päähän kokoomuksesta.

Edelleen nämä todelliset vaihtoehdot edellyttävät näkemyksiä siitä, mitkä konkreettisesti olisivat ne rakenteet, jotka olisivat vaihtoehto nykyiselle järjestelmälle. Ei pientä pintaremonttia ja vanhojen hyvien aikojen muistelua. Elämme aivan eri aikakaudella ja erilaisessa yhteiskunnallisessa todellisuudessa kuin silloin, kun suuret ikäluokat rakensivat itselleen hyvät työpaikat ja eläkkeet ja lapsilleen peruskoulun.

Ei voida enää keskittyä hyvinvoinnin, yhteiskuntarauhan ja talouskasvun turvaamiseen Suomen rajojen sisäpuolella. Ensinnäkään kansallisvaltiokeskeinen päätöksenteko ei ole enää mahdollista globaalin talouden asettaessa sille yhä ahtaampia reunaehtoja. Toisekseen yhden kansan omien etujen ajaminen muiden kustannuksella on huonosti perusteltavissa eikä takaa rauhaa, tai lopulta niitä kahta muutakaan tavoitetta. Globalisaation myötä on rakennettava aiempaa paljon massiivisempia järjestelmiä, joilla ohjata maailmantaloutta siten, että päädytään vaurauden tasa-arvoiseen jakautumiseen ja eettisesti perusteltavissa olevaan yhteiskuntajärjestykseen. Järjestelmän on tietenkin oltava demokraattisessa ohjauksessa.

Vaikka vasemmisto saisi viestinsä muokattua todelliseksi vaihtoehdoksi, on kuitenkin vielä jotain, mikä liittyy ongelmallisesti valintaan ja vapauteen. Ei nimittäin ole kovinkaan selvää, missä määrin ihmiset tekevät vapaita valintoja. Missä määrin valinta perustuu todelliseen tietoon valintojen seurauksista tai tietoisuuteen omiin valintoihin johtavista tekijöistä - oman toiminnan vaikuttimista?

Se, että ihmiset muodostavat mielipiteitään (ja valitsevat) siltä pohjalta, millaisia mielikuvia tai fiiliksiä jokin asia herättää, ei ole todellista vapautta. Se on unissa kävelemistä osaksi sattumanvaraisten ärsykkeiden, osaksi järjestelmällisen manipulaation johdattelemana.

Kuka ei olisi joskus havahtunut kesken mainoslaulun hyräilemisen. Aivoihin pakkautuu paljon muutakin ja paljon huolestuttavampaa mielihalujamme ja mielipiteitämme ohjaavaa materiaalia huomaamattamme, jos emme tarkastele ympäristöä jatkuvasti ja ärsykkeitä kriittisesti suodattaen. Ja kun päätämme tämän tehdä, on käsiteltävä myös ne valmiina vastaanotetut mielipiteet, jotka ennen heräämistä ehtivät tallentua aivokuoreen. Vasta sen jälkeen olemme vapaita valitsemaan. Toivottavasti silloin tarjolla on vaihtoehtoja.

Niin kauan kun suurin osa ihmisistä kävelee unissaan, valtaa pitävillä ei ole hätää. Mutta toivotaan, että ihmiset ovat ja pysyvät lauantaina hereillä. Odotan, että Kulttuuritalolla päästään käsiksi todellisiin vaihtoehtoihin ja kaikille tarjoutuu mahdollisuus osallistua niiden luomiseen.

Vapaus valita toisin - Avoin foorumi 13.6. Kulttuuritalolla: Ohjelma täällä.

tiistai 26. toukokuuta 2009

Leipää ja sirkushuveja - eli kuinka kouluruoasta säästetään ja politiikan tilaa kavennetaan

Jospa nyt vihdoin kirjoittaisin tänne sanasen siitä, mitä kunnallisvaalien jälkeen olen kunnallispolitiikassa saanut aikaan. Tai lähinnä - mitä en ole yrityksistä huolimatta saanut aikaan.

Opetuslautakunnan kevät on ollut työntäyteinen ja uudelle jäsenelle luonnollisesti vieläkin työläämpi. Esityslistoihin perehtyminen ja taustojen selvittäminen voisi käydä puolipäivätyöstä. Perustuloa odotellessa voi vain tuhrata viikonloppunsa ja vapaailtansa. Toteuma: toteutunut.

Tänään opetuslautakunta hyväksyi ensi vuoden talousarvioesityksen. Ensin hyvinä uutisina kerrottakoon, että tuntikehykseen (eli käytännössä opettajien määrään ja ryhmäkokoihin) ei tehty leikkauksia. Myöskään positiivisen diskriminaation määrärahoihin ei koskettu. Näin voidaan tukea kouluja, jotka tarvitsevat oppilaaksiottoalueensa ja oppilaspohjansa sosiaalisen taustan perusteella keskimääräistä enemmän resursseja ehkäistäkseen oppilaidensa syrjäytymistä. Kriteereinä toimivat huoltajien koulutustaso, perheiden tulotaso sekä oppilaiden maahanmuuttajataustaisuus. Rahoilla voidaan esimerkiksi palkata lisää henkilökuntaa.

Kaupunginhallituksen hyväksymä menoraami vuodelle 2010 oli nimellisesti prosentin tätä vuotta pienempi. Käytännössä sopeuttamistarve oli palkkojen kasvun, tilavuokrien ym. syiden takia -2,5 %. Koska henkilöstömenot muodostavat viraston budjetista suurimman osan, muihin toimintoihin kohdistettavat säästöt olivatkin sitten suuria. Vaikka kouluretkiin ja uusiin oppikirjoihin olisi mukava varata enemmän rahaa, suurimman huolen minussa herätti kouluruokaan ja siivouspalveluihin kohdistetut leikkaukset.

Syöminen on välttämätön perustarve. Kouluruoka vaikuttaa luonnollisesti jokaisen oppilaan hyvinvointiin, terveyteen ja oppimistuloksiin. Helsingissä on kuitenkin myös suuri joukko pienituloisia perheitä, joiden lapsille kouluruoka saattaa olla päivän ainoa ravitsemussuositukset täyttävä lämmin ateria.

Nyt kouluruoasta ollaan säästämässä niin paljon, että seurauksena on merkittävässä määrin laadusta, ruoka-aineista ja monipuolisuudesta tinkimistä. Kouluruokasuosituksia ei välttämättä pystytä ensi vuonna täyttämään.

Tein lautakunnassa esityksen, että kouluruokailuun ja siivoukseen kohdistetuista leikkauksista luovuttaisiin ja määrärahat olisi pidetty vuonna 2010 tämän vuoden tasolla. Ei mennyt läpi. Syy: esitys olisi ylittänyt kaupunginhallituksen antaman budjettikehyksen.

Ongelmana vain oli, ettei kehyksen sisältäkään ollut osoitettavissa momenttia, mistä miljoona euroa olisi voinut siirtää toisaalle. Johtopäätös: kehysbudjetointi jättää lautakunnalle minimaalisen päätösvallan siirrellä kolikoita taskusta toiseen, muttei valtaa tehdä todellisia päätöksiä kuntalaisten palveluiden turvaamiseksi.

Jos lautakunta ei voi tehdä kehyksen ylittäviä talousarvioesityksiä, mikä on lautakunnan poliittinen päätösvalta? Hyvin pieni, nähdäkseni. Kehyksistä neuvottelee pieni poliittinen eliitti. Poliittiset ryhmät toki pitävät luottamushenkilöitään ajan tasalla, mutta tuossa vaiheessa on aika vaikea arvioida mitä miljardit kaupungin tasolla tarkoittaisivat tietyn viraston tietyn palvelun kohdalla. Siispä asia konkretisoituu vasta lautakuntakäsittelyssä. Ja sitten kerrotaan, että tuolloin on jo liian myöhäistä.

Aloittelija kun olen, yritin silti ylittää kehyksen. Toisin sanoen, yritin tehdä lautakunnassa politiikkaa. Toteuma: ei toteutunut.

torstai 19. helmikuuta 2009

Vapaan tieteen ja demokratian raunioilla

Yliopistolain uudistusta koskeva lakiesitys herättää kritiikkiä. Tänään yliopisto-opiskelijat, henkilökunta ja muut aktiivit marssivat lakiesitystä vastaan ympäri Suomea. Itse uudistuksen sisältö raivostuttaa, koska se on sitomassa tieteen markkinamekanismien talutusnuoraan. Vapaa sivistysyliopisto on uhattuna.

Poliittisena prosessina yliopistolain uudistus on herättänyt myös vahvaa kritiikkiä. Missä on tila julkiselle keskustelulle? Missä demokratia? Lausuntokierroksella esiin noussut kritiikki on sivuutettu hallituksen esityksessä. Ikään kuin sitä ei olisi ollutkaan.

Ja vielä: aamun hesari uutisoi isolla otsikolla "Yliopistolain vastustajat havahtuivat vasta valmistelun loppusuoralla" (HS 19.2.). Iltapäivällä nettihesari tiesi kertoa, että hallitus hyväksyi esityksen yliopistolaista. Nyt on sitten jäljellä enää se pieni muodollisuus - eduskuntakäsittely.

Siis miten niin liian myöhään? On aivan demokratian määritelmän vastaista, että lait olisi lyöty lukkoon ennen kuin niiden käsittelyä demokraattisesti valitussa kansanedustuslaitoksessa on ehditty edes aloittaa. Että olisi itsestään selvää, ettei julkinen keskustelu voi vaikuttaa siihen, millaista politiikkaa tehdään. Ja ettei eduskuntakäsittelyn aikana hallituksen esityksiin voisi enää tulla muutoksia.

Mitä mieltä on sananvapaudessa, jos sanaa - edes suurten massojen huutoa - ei kukaan katso tarpeelliseksi kuunnella eikä sille anneta mitään arvoa?

Venäjällä toisinajattelijat mukiloidaan tai jopa tapetaan. Suomessa käytetään hienovaraisempaa väkivaltaa. Laitetaan telkusta ääni pois. Jätetään kirjalliset lausunnot lukematta. Kävellään ohi päätä kääntämättä. Mitätöidään. Leikitään, että nyt tää olis niinku poliitikko ja nyt noita toisia ei olis niinku olemassakaan.