Radikaaleinta politiikkaa tekevät virkamiehet

Julkishallinto - kuulostaa kuivalta. Byrokratiaa ja paperinpyörittelyä. Väärin! Uusliberalismin seurauksena hallinnosta on nimittäin tullut paitsi tiukan poliittisen väännön kohde, myös se tila, missä politiikkaa kovimmin väännetään.

Hyvinvointivaltion ja sen mahdollistaneiden talouden rakenteiden kehityttyä huippuunsa niitä ryhdyttiin purkamaan. Uusliberalistisessa retoriikassa keskeistä on ollut erityisesti julkisen sektorin syyttäminen tehottomuudesta. Olennainen osa tätä diskurssia on käsite "raskas hallinto", jota erinäisillä keskittämisillä ja irtisanomisilla on ryhdytty karsimaan. Kuten tiedätte, valtionhallinnon tuottavuusohjelma on kansallisella tasolla tätä itseään. Kuntatasolla "rationaalista" tehostamista ja keskittämistä on myös harrastettu. Esimerkkien valossa toiminta näyttää kuitenkin monesti perverssiltä. Vaikkapa Helsingissä tila-asioista on vastannut vuodesta 2005 alkaen keskitetysti tilakeskus, joka kuitenkin näyttää vain hankaloittaneen kaikkien muiden virastojen toimintaa tehostamisen sijaan.

Hallinnon karsiminen on itse asiassa tuhoisaa. Hallinnolla nimittäin on merkittävä rooli asioiden valmistelussa ja toimeenpanossa. Yleisesti ottaen kaupunkilaisten ja kansalaisten oikeusturvan ja päätöksenteon oikean kohdentamisen kannalta on aivan olennaista, että virkamiesvalmisteluun on riittävät resurssit, jotta varmistetaan lain kirjaimen ja hengen noudattaminen sekä poliitikoille päätöksenteon pohjaksi annettavan tiedon ajantasaisuus ja paikkansapitävyys. Luottamushenkilöt eivät nimittäin ehdi vapaa-ajallaan tehdä kaikkea sitä selvitystyötä, mitä perusteltujen päätösten tekeminen edellyttää.

Itse en pidäkään ongelmana hallintokoneiston kokoa. Sen sijaan on paljon ongelmallisempaa, että hallinto on ottanut (tai sille on annettu) roolin, joka sille ei kuulu. Samaan aikaan kun kansalaisten ymmärrys politiikasta ja omista vaikutusmahdollisuuksistaan on kaventunut, hallintokoneisto on ottanut (tai sille on annettu) johdon poliittisten linjojen vetämisessä.

Yksi osa tätä kuviota ovat poliittiset virkanimitykset, joista Silvo Kaasalainen kirjoitti viime viikolla Hesarissa nimittäen niitä julkishallinnon kokovartalokorruptioksi. Kaasalainen toteaa:

"Poliittisia virkanimityksiä perustellaan usein sillä, että hallintoon tarvitaan erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä, koska päätösten sisältö syntyy jo valmistelussa.

Perustelu on nurinkurinen, sillä kansa on vaaleissa valinnut juuri poliitikot päättämään puolestaan, mitä palveluja verovaroilla tuotetaan. Luottamushenkilöillä ei ole oikeutta siirtää tehtävää alaisilleen. Jos poliitikko epäonnistuu tehtävässään, hänet voidaan vaihtaa seuraavissa vaaleissa - virkamies taas voi pysyä virassaan yli 30 vuotta."

Poliittisissa virkanimityksissä ei kaiketi ole mitään uutta. Tilanne on kuitenkin huono, koska myös niin sanotusti ei-poliittisesti valitut virkamiehet ovat täyttämässä sitä tilaa, jonka kansan ja poliitikkojen (sic!) vieraantuminen politiikasta on jättänyt päätöksentekoon.

Toinen johdatus aiheeseen. Viime viikolla Helsingissä puhumassa pistäytynyt slovenialainen filosofi Slavoj Žižek muistuttaa tuoreessa pamfletissaan, että aito politiikka ei ole parhaan mahdollisen ratkaisun löytämistä olemassa olevissa raameissa, vaan mahdottomaksi koetun tekemistä mahdolliseksi.

Sovelletaanpa Kaasalaisen ja Žižekin analyysia Helsingin kunnallispolitiikkaan.

Aitoa politiikkaa on siis saada keskusteluun jotain, mitä emme pitäneet edes mahdollisena. Näyttää siltä, että radikaaleimmat esitykset tulevat nykyisin virkamiehiltä. Kuka poliitikko olisi uskaltanut valmistella aloitetta, jossa listattaisiin lakkautettavaksi yhteensä 80 kaupungin palvelupistettä - kouluja, päiväkoteja, kirjastoja, nuorisotaloja ja niin edelleen? Virkamieskoneisto on kuitenkin saanut tällaisen listan aikaiseksi ja siten tuonut mahdottoman keskusteluun.

Seuraamassamme tapahtumaketjussa olennaista on nyt huomata, että hallinto on luonut ne raamit, joissa poliitikkojen on palveluverkko-keskustelu käytävä. Melko nurinkurista, mutta nerokasta.

Neutraalilta, rationaaliselta ja välttämättömältä näyttävä esitys on lähtökohtaisesti syytön, kunnes toisin todistetaan. Ja todistustaakka lepää nyt poliitikkojen harteilla.

Vaikka monet kuntalaiset ovatkin jo aktivoituneet naapurikirjastoansa tai kouluansa puolustamaan, lähipalvelujen puolustaminen tullaan tulevien kuukausien aikana epäilemättä kerran jos toisenkin tuomitsemaan "populismiksi" tai "änkyröinniksi" siinä missä leikkaukset ovat niitä "vaikeita päätöksiä" jotka on "vaikeina aikoina" jonkun "vastuunkantajan" tehtävä.

Julkishallinto ei taidakaan kuulostaa enää niin kuivalta. Tämäkään esitys ei ole ideologisesti neutraali eikä epäpoliittinen. Ja sen ovat tehneet virkamiehet, joista osa - väitän - tietoisesti toteuttaa suurempaa käsikirjoitusta julkisen sektorin alasajosta.

Todistustaakka on poliitikoilla. Siispä ensimmäinen aihetodiste:

• Palveluverkkotyöryhmää ei asetettu lakkauttamaan palvelupisteitä. Se asetettiin kehittämään hallintokuntien välisessä yhteistyössä tilojen yhteiskäyttöä ja selvittämään ulkopuolisilta vuokratuista tiloista luopumista. Lopputuloksena saatiin laaja lakkautuslista kaupungin omista tiloista.

Jokin väliintuleva muuttuja x sai aikaan sen, että tehtävänanto ja lopputulos eivät vastaa toisiaan. Ja tämä x on tulkintani mukaan asemansa väärin ymmärtänyt hallinto, joka on ryhtynyt tekemään politiikkaa.

PS.

Olen aina suhtautunut epäilevästi opetuslautakunnalle esitettyihin näkemyksiin oppilasmäärien vähenemisestä. Ennusteet eivät ole yksiselitteisiä, eivätkä syntyvyys ja muuttoliike ole totelleet ennusteita. Nyt vieläpä virastolla ja Helsingin omalla tietokeskuksella näyttää olevan eri ymmärrys siitä, paljonko kaupungissa tulee lähivuosina olemaan ala-asteikäisiä oppilaita.

Kannattaa lukea Suomen kuvalehden artikkeli oppilasennusteista. Myös numerot ja niistä tehty tulkinta ovat politiikkaa.

Lähipalvelut säästettäisiin seitsemän bussilipun hinnalla

Helsingin Sanomissa tällä viikolla esitetyt tiedot valmistelussa olevasta palveluverkkoselvityksestä ovat herättäneet ansaittua kritiikkiä.

Kaupunginhallituksen asettaman työryhmän alkuperäisenä tarkoituksena oli tarkastella kaupungin palveluverkostoa kokonaisuutena, jossa joistakin tiloista – mutta ei palveluista – voitaisiin luopua lisäämällä tilojen yhteiskäyttöä sekä keskittää kaupungin palvelut kaupungin omiin tiloihin luopumalla ulkopuolisilta vuokratuista tiloista.

Nyt esitetyllä runsaan 80 kohteen lakkautuslistalla olevat tilat ovat kuitenkin sekä laajuudessaan että laadussaan jotain muuta kuin alkuperin oli tarkoitettu. Esityksen puolesta esitetyt perustelut ovat myös harhaanjohtavia.

Elina Moisio (vihr.) puolusti Helsingin Sanomissa (2.12.09) koulujen lakkauttamislistan laajuutta sillä, että tilavuokrista säästetyt rahat siirtyisivät esimerkiksi opetustoimessa ryhmäkokoihin ja kouluruokailuun käytettäviin määrärahoihin. Kun tavoitteeksi on asetettu niin sanotun rahoitusvajeen kattaminen toimintamenoissa säästämisellä, en mitenkään voi luottaa siihen, että lakkauttamisia ajavat ryhmät suostuisivat siirtämään tilavuokrista säästettyjä rahoja lisätuloiksi momentilta toiselle.

Helsinkiläisiä ei tule myöskään johtaa harhaan väittämällä

1) että toiminta järkevöityisi

Oppilasmäärän tilapäinen väheneminen on peruste joidenkin sivupisteiden sulkemiselle. Listalla on kuitenkin monia ”seiniä”, joista luopumalla myös palvelu niiden sisällä lakkaa tai vähintään siirtyy kohtuuttoman kauas.

Esimerkiksi kaikkien lapsiperheiden, tulo- ja varallisuuseroihin katsomatta, päivittäiseen käyttöön tarjolla olevat leikkipuistot ovat kiistatta julkisessa kaupunkitilassa oleva julkinen perus- ja ennen kaikkea lähipalvelu, joista luopuminen olisi täysin järjetöntä.

Työttömille ja ikääntyneille tarkoitettujen toimintakeskusten tiloista luopuminen olisi näiden ihmisten toimintakyvyn ylläpidon ja syrjäytymisen ehkäisyn kannalta yhtä järjetöntä.

Lähikirjastot puoltavat ehdottomasti paikkaansa harvoina ei-kaupallisina tiloina, jotka Osku Pajamäkeä siteeratakseni ovat myös niitä harvoja paikkoja, joissa lähiössä ollaan selvin päin.

Myös nuorisotilat ovat etenkin nyt, nuorten työttömyyden räjähdysmäisen kasvun myötä, korvaamattoman arvokkaita syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä. Mikäli jotkin tilat ovat olleet vajaakäytössä, palvelujen vaikuttavuuden kannalta järkevämpi ratkaisu on nuorten hakeminen ostarin nurkilta rakentavamman toiminnan pariin tilojen sulkemisen sijaan. Tiloja ja sosiaalipolitiikkaa ei voida erottaa toisistaan.

Juuri lasten, lapsiperheiden, vanhusten tai työttömien näkökulmasta päivittäin käytettyjen palvelujen keskittäminen suuriin yksiköihin ei ole millään muotoa järkevää. Liikkuminen on näille ryhmille useimmiten paitsi hankalaa, pienituloisille myös kallista. Edellä mainittujen palvelujen tulee olla kävelymatkan päässä.

2) että tilavuokrista syntyisi suuria säästöjä

Listalla olevat kohteet ovat pääasiassa kaupungin omistamia tiloja. Palvelujen lakkauttaminen näissä tiloissa ei poista sitä tosiasiaa, että kaupungin on silti tyhjäksikin jääneestä tilasta pidettävä jonkinlaista huolta. On erittäin vaikea nähdä, että tyhjäksi jäävä koulurakennus tai leikkipuisto saataisiin myytyä jollekin innovatiiviselle palveluntarjoajalle, joka keksisi tilaan toimivan liikeidean. Autioiksi ränsistymään näitä tiloja ei myöskään voi jättää.

Kaiken kaikkiaan säästöjä syntyisi tällä listalla 10 miljoonaa euroa vuodessa. Summa on noin 17 euroa helsinkiläistä kohden. Aika moni olisi varmaankin valmis maksamaan tuon verran säästääkseen lähipalvelunsa. Etenkin kun ottaa huomioon, että kovin montaa bussimatkaa ei tuolla summalla vuodessa tehdä. No okei, seitsemän.

3) että väestöennusteet ja oppilasennusteet olisivat täysin luotettavia

Lakkautuslistalla olevat kohteet on valittu siten, että näillä alueilla ”asiakasmäärien” nähdään olevan laskussa tai jo laskenut. Näin voi joissakin tapauksissa ollakin, mutta absoluuttisia faktoja väestöennusteet tai etenkään kouluikäisen väestön ennusteet eivät ole.

Jo aiemmin huomattiin, että lapsiperheet eivät sitten muuttaneetkaan Nurmijärvelle pientaloihin vaan jäivät asuttamaan kantakaupunkia ja tukkimaan päiväkoteja. Näin voi käydä myös oppilasmäärien suhteen. Jotka sitä paitsi ovat muutaman vuoden päästä taas kääntymässä nousuun. Kouluja ollaan nyt sulkemassa lyhytnäköisesti muutamaksi vuodeksi.

Kokonaisuutena lakkautuslista ei – mikä yllätys – vastaa kaupungin strategiaan kirjattuja tavoitteita. Strategiaohjelmassa eksplisiittisesti väitetään, että kaupunki pyrkii kehittämään palveluverkkoa vastaamaan asukkaiden tarpeita, vähentämään kaupunkilaisten keskinäistä eriarvoisuutta ja ehkäisemään syrjäytymistä varhaisella tuella ja ennaltaehkäisyllä. Etenkin jälkimmäinen, varhainen tuki ja ennaltaehkäisy, tapahtuu juuri niissä lähipalveluissa, joissa yhteisöllisyyden on mahdollista rakentua. Sen sijaan suuriin yksiköihin keskitetyissä tai internetiin siirretyissä liukuhihnapalveluissa vain kovaäänisimpien ja jo valmiiksi pärjäävien tarpeet tulevat noteeratuiksi.