Työikäisen väestön pienenemisen suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle pelätään johtavan tilanteeseen, jossa julkiselle sektorille ei riitä enää työvoimaa. Tästä syystä julkista sektoria halutaan ”tehostaa” ja virkoja lakkauttaa. Peruste on eettisesti kestämätön ja huono johtopäätös. Sosiaali-, terveys- ja opetustoimi muun muassa on mitoitettava asiakkaiden ja kansalaisten tarpeiden ja määrän mukaan. Mikäli työvoimasta olisi pulaa, on oltava huolissaan palvelujen laadun rapautumisesta. Laatu ei parane lakkauttamalla virkoja siksi, ettei niitä kuitenkaan saataisi täytettyä. Valtionhallinnossa työvoimasta tuskin tulee olemaan pulaa. Vai miksi kaikki 2000-luvulla valmistuneet yhteiskuntatieteilijät paiskivat pätkätöitä? Omaksi ilokseen?
Katainen jatkaa edelleen, että virkojen lakkauttamatta jättäminen johtaisi tilanteeseen, jossa julkinen sektori nielisi enemmistön työmarkkinoille tulevista ihmisistä. Entä sitten? Yksityinen sektori on jo siirtänyt tuotantonsa halvan tuotannon maihin. Työntekijöitä lomautetaan ja irtisanotaan. Minun nähdäkseni yksityinen sektori ei suoranaisesti kärsi työntekijöiden puutteesta. Toisekseen, myös yksityisellä sektorilla on tehtäviä, jotka voidaan teknologian kehittymisen myötä lakkauttaa ja josta siten voi siirtyä työntekijöitä korkean tuottavuuden sektorille. Ja vielä, kuinka voidaan lakkauttaa virkoja nyt perustelemalla sitä arvioilla siitä, miltä tuotantorakenne 30 vuoden päästä näyttää?
Jos taas ollaan huolissaan siitä, ettei työvoimaa riittäisi yksityisille hyvinvointipalveluille, ihmettelen valtionhallinnon jalomielisyyttä. Se ei voi perustua muuhun, kuin tavoitteeseen lakkauttaa koko julkinen sektori. Miksei tätä sitten sanota rehellisesti ääneen? Siksi, ettei se vastaisi kansalaisten näkemyksiä toivottavasta yhteiskuntarakenteesta. Näin ollen todelliset tavoitteet on kätketty ja puhutaan epämääräisestä ”välttämättömyydestä” ja ”vaikeista valinnoista”.
Mitä tulee puheeseen palveluiden ja hallinnon tuottavuuden parantamisesta ja tehostamisesta, Katainen muiden muassa kärsii joko ymmärtämättömyyden puutteesta tai edellä kuvatusta epärehellisyydestä. ”Työtä ei vaadita tehtävän enemmän vaan vähemmän ja fiksummin”. Mikäli tuottavuusohjelman puolestapuhujat olisivat itse joskus työskennelleet palvelusektorilla, he tietäisivät, että ihmisten kanssa tehtävää työtä ei voi vähentää ja samalla saavuttaa parempia lopputuloksia.
Rutiinityön määrän vähentäminen tarkoittaa vähemmän kontakteja vaikkapa sosiaalityön asiakkaisiin, potilaisiin, hoivan tarpeessa oleviin vanhuksiin tai kasvatettaviin lapsiin ja nuoriin. Hyvinvointipalveluiden ydintehtävät ovat nimenomaan rutiineja: toistuvia ihmisten kohtaamisia, joissa hoidetaan, hoivataan, opetetaan, kasvatetaan ja ohjataan. Me tiedämme jo nyt näistä karsimisen johtaneen mm. turvattomuuden ja pahoinvoinnin lisääntymiseen. Teknologia ei voi korvata ihmiskontakteja. Lääkkeiden ottamisesta muistuttava koje ei estä kotiinsa juuttunutta vanhusta vajoamasta masennukseen. Mikäli tulevasta työvoimapulasta ollaan huolissaan, olisi varmaankin syytä olla huolissaan myös työikäisten ja kasvavien nuorten työkyvystä. Huonosti hoidetut ja riittämättömät palvelut johtavat puutteelliseen työkykykyyn niin lyhyellä kuin pitkällä ajanjaksolla.
Mitä taas tulee esimerkiksi valtion tutkimus- ja tilastointilaitoksiin, henkilökunnan vähentäminen ja sitä kautta ”ydintehtäviin” keskittyminen johtaa tilanteeseen, jossa mitään uusia ajatuksia, eli uusliberalistien kovasti kaipaamia innovaatioita, ei ehditä kehittelemään ja synnyttämään. Tehostaminen tekee julkisen sektorin työntekijöistä robotteja, joilla ei ole ajattelun lisäksi aikaa kyseenalaistaa ja kritisoida. Aika hieno suunnitelma.
Tuottavuusohjelma ei ole mitenkään eettisesti perusteltavissa ja johtaa julkisen sektorin alkuperäisten tavoitteiden kannalta yhtä perversseihin lopputuloksiin, kuin Neuvostoliiton tuottavuusohjelmat aikanaan. Karja voidaan teurastaa kerralla, mutta se näyttää tilastoissa hienolta vain nälänhätään asti.
