Tämän päivän Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla oli kauhutarina espoolaisesta palvelutalosta. Vuosien varrella palvelutalon asukkaita on kiusattu, kohdeltu kaltoin, jätetty heitteille ja käytetty hyväksi sekä taloudellisesti että seksuaalisesti. Jutussa kerrotut tapaukset ovat niin outoja, ettei niitä tahtoisi todeksi uskoa. Monen on helppo viitata tarinoille kintaalla sillä perusteella, että kertojat ovat ikäihmisiä - vanhoja höppänöitä, joiden muisti pettää tai parkinsonin tauti vaivaa.
Juuri palvelutalojen ja muiden vanhuspalveluiden asiakaskunnan haavoittuvuus iän karttumisen, toimintakyvyn alentumisen ja sairauksien seurauksena olisi syytä muistaa mietittäessä hyvinvointivaltion purkamisprojektin etenemistä. Ja kaikkihan näistä vanhuksista haluavat omien sanojensa mukaan huolta pitää. Mutta hesarin juttu on traagisen osuva esimerkki siitä, miten tekopyhää on puhua apuatarvitsevien puolesta, jos agendalla ei samalla ole kaikkinainen uusliberalismin vastustaminen.
Uusi julkisjohtamisen oppi eli New Public Management kehitettiin USAssa 1970-luvulla ja sitä on ryhdytty soveltamaan Suomessa etenkin laman myötä. Tavoitteena oli "tehostaa" julkisen sektorin toimintaa yksityistämällä mm. sosiaali- ja terveyspalveluita. Sokeat uusliberalismin palvojat uskovat, että näin on säästetty ja tullaan säästämään kustannuksissa. Valitettavasti julkisten palvelujen tuottaminen markkinalogiikalla säästää rahaa vain, jos tarkastellaan tilannetta sopivan kapeakatseisesti esimerkiksi kunnan budjetista sosiaali- ja terveysmenojen kohdalta ja näillä aloilla työskentelevien kunnan työntekijöiden irtisanomisista aiheutuvina säästöinä. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus.
Sosiaali- ja terveyspalveluihin sovellettuna markkinalogiikka ei toimi. Jos sama määrä ihmisiä, sairauksia ja hoivaa yritetään hoitaa pienemmällä budjetilla, se tarkoittaa yhtä kuin huonompaa hoitoa. Huonompi hoito tarkoittaa yhtä kuin vähemmän tehtäviin koulutettua henkilökuntaa, enemmän potilaita/asiakkaita/asukkaita per työntekijä, vähemmän huomiota/huolenpitoa/tukea/apua/kuulemista/turvaa per avuntarvitsija ja järkyttäviä laiminlyöntejä palvelun tasoa, asiakkaan tarpeita, ihmisarvoista kohtelua ja oikeusturvaa ajatellen. On suorastaan härskiä, että Raimo Sailaksen kaltaiset asiantuntijoiksi uskotut auktoriteetit ja heidän ihailijansa pokkana muuta väittävät. Ihmisten tarpeisiin vastaamista ei voi tehostaa samalla logiikalla kuin maanviljelyä tai tehdastuotantoa.
Huonosti hoidetut sosiaali- ja terveyspalvelut aiheuttavat lopulta paljon enemmän kustannuksia kuin aiemmin tarjotut laadukkaat julkiset palvelut. Kun resursseja ei ole enää sosiaaliongelmien tai sairauksien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen, ongelmien hoito niiden edettyä pitkälle on itse asiassa paljon työläämpää (jos tämä nyt voi tulla kenellekään suurena yllätyksenä). Sekä fyysisellä että henkisellä pahoinvoinnilla on lukuisia kerrannaisvaikutuksia useille elämän alueille. Puutteellisesti hoidettu, alunperin pieni ongelma voi muutaman vuoden kuluttua olla kehittynyt moninkertaiseksi ja on tuolloin jo kallis ja hidas hoitaa.
Toinen yksityistämisen ongelma on palveluiden laadun valvonnan ja epäkohtiin puuttumisen vaikeus. Konkreettisia esimerkkejä voi siis lukea hesarista. Espoolaisen Merikartanon tapaus on toki poikkeuksellinen, mutta tuskin ainutkertainen. Merikartanon toiminnasta on tehty lukuisia valituksia, rikosilmoituksia ja kanteluja läähinhallitukseen ja työsuojelupiiriin. Lääninhallituksen teettämien tarkastusten mukaan palvelutalosta oli kadonnut lääkkeitä, lääkkeiden jaossa oli virheitä, henkilökunta oli ollut epäpätevää, henkilökuntaa oli ollut liian vähän, toiminnanjohtajan käytös oli hyökkäävää ja epäasiallista. Ja tätä kaikkea on jatkunut vuosia. Miksi tähän ei ole puututtu?
Espoon sosiaali- ja terveysosaston vanhusten palvelujen johtaja kertoo HS:ssä, että kaupunki seuraa vain niitä yksiköitä, joista se saa ostopalvelua. Merikartano on suurimmaksi osaksi yksityinen palvelu, jota kaupunki ei voi valvoa. Ostopalveluyksikköjäkään ei seurata säännöllisesti, vain silloin jos jotain ilmenee. Ja tällöin asia käsitellään lääninhallituksessa, joka voi korkeintaan antaa huomautuksen. Etelä-Suomen lääninhallituksen sosiaalihuollon tulosjohtaja puolestaan toteaa, että yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annettu laki on vanhentunut ja huonosti toimivaa yksikköä on erittäin vaikea saada lopettamaan toimintaansa.
Että mitä vikaa siinä New Public Managementissa ja uusliberalismissa olikaan?
Kuva HS.
1 kommentti:
Loistava kirjoitus. Ajattelin aivan samaa lukiessani juttua. Merikartanon tapaus ei tosiaan edes ole ensimmäinen laatuaan, joskin näkyvin aikoihin. Kuten kirjoitit, vanhustenhoidon tilanne on rappeutunut jo toistakymmentä vuotta. Sosiaali - ja terveyspalveluista säästöt ja leikkaukset näkyvät erityisesti tarveharkintaisessa ja viimesijaisissa ikäihmisten palveluissa.
Sitten poliitikot vaalien alla kuorossa valittavat kuinka väärin se on, että vanhuksemme lojuvat huonokuntoisina hoitolaitoksissa pitkään vaihtamattomissa vaipoissa. Kovin harvalla näyttää olevan kriittistä kokonaisnäkemystä tilanteesta. Tämä on kuitenkin ehdoton edellytys sille, että asioihin saadaan muutosta tulevaisuudessa.
Lähetä kommentti