Uusimpia irtisanomisuutisia lukiessani tulin miettineeksi Kiina-ilmiötä. Tähän mennessä olen ärsyyntynyt ensisijaisesti työvoiman riistoon liittyvistä kysymyksistä, mutta nähtyäni dokumentin Teolliset maisemat (2006), jossa näytettiin valokuvaaja Edward Burtynskyä kuvaamassa Kiinan massiivisia tehtaita, satama-alueita ja elektroniikkaromuvuoria, ryhdyin aiempaa intensiivisemmin pohtimaan myös ilmiön ekologista puolta.
On selvää, että vihreä liike on kiinnostunut jälkimmäisestä tragediasta. Tänä vuonna on popitettu degrowth-liikettä ja jo aiemminkin ekologiseen katastrofiin on haettu ratkaisuja kulutuksen vähentämisestä, mihin jopa talouskriisin uskottiin tuoneen pyytämättä ja yllättäen jotain helpotusta.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että tällä kertaa vihreillä aktivisteilla olisi vanhassa vara parempi. Pientä vihreää sivistyneistöä innostanutta degrowth-evankeliumia tehokkaampi tapa puuttua ilmastonmuutokseen olisi lähteä yhdessä ay-liikkeen kanssa taistelemaan työntekijöiden globaalien oikeuksien puolesta. Samalla voitaisiin jakaa hieman hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta ihmisille, mikäli semmoinen sattuisi ympäristön ohella kiinnostamaan.
Miksi? No, aloitetaan seuraavista kahdesta asiasta, jotka ovat melko yleisesti tiedossa:
1. Parhaat keinot hillitä suomalaisten alkoholinkäyttöä on hinta ja saatavuus.
2. Länsimaisilla ihmisillä on varaa shoppailla, koska tavarat tuotetaan hikityöpajoissa.
On selvää, että vihreä liike on kiinnostunut jälkimmäisestä tragediasta. Tänä vuonna on popitettu degrowth-liikettä ja jo aiemminkin ekologiseen katastrofiin on haettu ratkaisuja kulutuksen vähentämisestä, mihin jopa talouskriisin uskottiin tuoneen pyytämättä ja yllättäen jotain helpotusta.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että tällä kertaa vihreillä aktivisteilla olisi vanhassa vara parempi. Pientä vihreää sivistyneistöä innostanutta degrowth-evankeliumia tehokkaampi tapa puuttua ilmastonmuutokseen olisi lähteä yhdessä ay-liikkeen kanssa taistelemaan työntekijöiden globaalien oikeuksien puolesta. Samalla voitaisiin jakaa hieman hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta ihmisille, mikäli semmoinen sattuisi ympäristön ohella kiinnostamaan.
Miksi? No, aloitetaan seuraavista kahdesta asiasta, jotka ovat melko yleisesti tiedossa:
1. Parhaat keinot hillitä suomalaisten alkoholinkäyttöä on hinta ja saatavuus.
2. Länsimaisilla ihmisillä on varaa shoppailla, koska tavarat tuotetaan hikityöpajoissa.
Miten nämä liittyvät toisiinsa tai ilmastonmuutokseen? Olennaisesti. Avataan näitä enemmän.
1) Alkoholinkäyttöön voidaan ylivoimaisesti parhaiten vaikuttaa kontrolloimalla hintaa ja saatavuutta. Tämän totesivat erityisen painokkaasti monet alkoholitutkijat sen jälkeen, kun alkoholiveroa Suomessa vuonna 2004 alennettiin. Tuolloin epäonnistuneella yrityksellä suojella kotimaisia viinamarkkinoita halvalta Viruvalgealta saatiin aikaan välitön 40 prosentin nousu alkoholikuolemissa ja -sairauksissa. Myös lastensuojeluasiakkuudet lisääntyivät.
Omaksuttua juomakulttuuria ei juuri valistuskeinoin voida tehokkaasti muuttaa. Ainakin se on erittäin hidasta. Hankaloittamalla viinan ostamista on todistettavasti kuitenkin voitu rajoittaa myös sen kulutusta.
Analogia kertakäyttökulutukseen:
Uusin Nokia ja lacostet, superstarit, converset tai mitkä-niiden-tänä-vuonna-piti-ollakaan on pakko saada kerran puolessa vuodessa (en yritä jeesustella, minunkin on). Mikäli näistä ei-niin-välttämättömistä tuotteista tehtäisiin kalliimpia, niihin suhtauduttaisiin kertakäyttöesineiden sijaan investointeina.
Hinnalla voidaan rajoittaa kulutusta paljon tehokkaammin kuin jakamalla valistus-flaikkuja steissillä.
Vaikka valistus-, kasvatus- ja tiedotustyötä on ilman muuta tehtävä, jo omaksuttua kulutuskulttuuria ei näillä keinoilla kuitenkaan riittävän lyhyellä aikavälillä ole mahdollista muuttaa. Siinä missä humalahakuinen juomakulttuurimme tuhoaa kansanterveyttä ja lapsuusmuistoja, omaksumamme länsimainen kulutuskulttuuri tuhoaa ympäristön.
2) Tuotantoa dumpataan ns. kehittyviin maihin, joissa työvoima on halpaa. Työvoima on näissä maissa halpaa, koska siellä ei ole kehittynyttä työlainsäädäntöä eikä työtätekevän väestön edunvalvontaa. Koska työvoima on halpaa, tuotteet ovat halpoja. Näin ollen tuotannon siirtäminen hikipajoihin mahdollistaa sen, että länsimaissa voidaan suhtautua mihin tahansa vaatekappaleeseen, elektroniikkaan tai jopa huonekaluihin sesonkituotteina. Koska ne ovat halpoja.
Sen lisäksi, että hikipajoissa valmistetaan ekologisesti kestämättömiä tai kestämättömästi käytettäviä kulutushyödykkeitä, tuotannon hajauttamisesta ympäri maapalloa seuraa myös massiivista rahtiliikennettä mantereelta toiselle maalla, merellä ja ilmassa. Kotvasen kuluttua so-last-season-romu roudataan takaisin kehitysmaihin, missä jätettä perkaa vielä yksi hikityöläisten järjestäytymätön lauma nälkäpalkalla.
Yhdistämällä nämä kaksi ongelmaa vaikuttaa ilmeiseltä, että mikäli länsimaista kulutusjuhlaa halutaan hillitä, olisi syytä hillitä työvoiman riistoa toisella puolella maapalloa.
Mikäli hikityöpajoille saataisiin länsimaiset työehdot (minimipalkka, järjelliset työajat, palkalliset lomat) ja järjestäytynyt työvoima pääsisi vielä vaatimaan valtiolta sellaisia täälläpäin itsestäänselvinä pidettyjä oikeuksia kuin vakuutuksia työttömyyden, työkyvyttömyyden, sairauden tai vanhemmuuden varalta, tämä nostaisi merkittävästi tuotantokustannuksia.
Seuraisi kaksi asiaa: kehittyvien maiden työläisten ja köyhien oloja parannettaisiin. Tavaroiden hinnat nousisivat länsimaissa ja tämä pakottaisi myös järkevöittämään kulutustottumuksia.
Sanomattakin on selvää, että oikeudenmukaiset työehdot olisi toteutettava globaalisti ympäri maailmaa joka tapauksessa. Vihreä liike ja ay-liike eivät välttämättä ole juuri jakaneet samanlaista yhteiskunta-analyysia, mutta siitä huolimatta heillä näyttäisi tässä kohdin olevan yhteinen intressi. Vaikka motiivit eroaisivat, tässä taistelussa he voisivat yhdessä ratkaista toistensa ongelmat.
1) Alkoholinkäyttöön voidaan ylivoimaisesti parhaiten vaikuttaa kontrolloimalla hintaa ja saatavuutta. Tämän totesivat erityisen painokkaasti monet alkoholitutkijat sen jälkeen, kun alkoholiveroa Suomessa vuonna 2004 alennettiin. Tuolloin epäonnistuneella yrityksellä suojella kotimaisia viinamarkkinoita halvalta Viruvalgealta saatiin aikaan välitön 40 prosentin nousu alkoholikuolemissa ja -sairauksissa. Myös lastensuojeluasiakkuudet lisääntyivät.
Omaksuttua juomakulttuuria ei juuri valistuskeinoin voida tehokkaasti muuttaa. Ainakin se on erittäin hidasta. Hankaloittamalla viinan ostamista on todistettavasti kuitenkin voitu rajoittaa myös sen kulutusta.
Analogia kertakäyttökulutukseen:
Uusin Nokia ja lacostet, superstarit, converset tai mitkä-niiden-tänä-vuonna-piti-ollakaan on pakko saada kerran puolessa vuodessa (en yritä jeesustella, minunkin on). Mikäli näistä ei-niin-välttämättömistä tuotteista tehtäisiin kalliimpia, niihin suhtauduttaisiin kertakäyttöesineiden sijaan investointeina.
Hinnalla voidaan rajoittaa kulutusta paljon tehokkaammin kuin jakamalla valistus-flaikkuja steissillä.
Vaikka valistus-, kasvatus- ja tiedotustyötä on ilman muuta tehtävä, jo omaksuttua kulutuskulttuuria ei näillä keinoilla kuitenkaan riittävän lyhyellä aikavälillä ole mahdollista muuttaa. Siinä missä humalahakuinen juomakulttuurimme tuhoaa kansanterveyttä ja lapsuusmuistoja, omaksumamme länsimainen kulutuskulttuuri tuhoaa ympäristön.
2) Tuotantoa dumpataan ns. kehittyviin maihin, joissa työvoima on halpaa. Työvoima on näissä maissa halpaa, koska siellä ei ole kehittynyttä työlainsäädäntöä eikä työtätekevän väestön edunvalvontaa. Koska työvoima on halpaa, tuotteet ovat halpoja. Näin ollen tuotannon siirtäminen hikipajoihin mahdollistaa sen, että länsimaissa voidaan suhtautua mihin tahansa vaatekappaleeseen, elektroniikkaan tai jopa huonekaluihin sesonkituotteina. Koska ne ovat halpoja.
Sen lisäksi, että hikipajoissa valmistetaan ekologisesti kestämättömiä tai kestämättömästi käytettäviä kulutushyödykkeitä, tuotannon hajauttamisesta ympäri maapalloa seuraa myös massiivista rahtiliikennettä mantereelta toiselle maalla, merellä ja ilmassa. Kotvasen kuluttua so-last-season-romu roudataan takaisin kehitysmaihin, missä jätettä perkaa vielä yksi hikityöläisten järjestäytymätön lauma nälkäpalkalla.
Yhdistämällä nämä kaksi ongelmaa vaikuttaa ilmeiseltä, että mikäli länsimaista kulutusjuhlaa halutaan hillitä, olisi syytä hillitä työvoiman riistoa toisella puolella maapalloa.
Mikäli hikityöpajoille saataisiin länsimaiset työehdot (minimipalkka, järjelliset työajat, palkalliset lomat) ja järjestäytynyt työvoima pääsisi vielä vaatimaan valtiolta sellaisia täälläpäin itsestäänselvinä pidettyjä oikeuksia kuin vakuutuksia työttömyyden, työkyvyttömyyden, sairauden tai vanhemmuuden varalta, tämä nostaisi merkittävästi tuotantokustannuksia.
Seuraisi kaksi asiaa: kehittyvien maiden työläisten ja köyhien oloja parannettaisiin. Tavaroiden hinnat nousisivat länsimaissa ja tämä pakottaisi myös järkevöittämään kulutustottumuksia.
Sanomattakin on selvää, että oikeudenmukaiset työehdot olisi toteutettava globaalisti ympäri maailmaa joka tapauksessa. Vihreä liike ja ay-liike eivät välttämättä ole juuri jakaneet samanlaista yhteiskunta-analyysia, mutta siitä huolimatta heillä näyttäisi tässä kohdin olevan yhteinen intressi. Vaikka motiivit eroaisivat, tässä taistelussa he voisivat yhdessä ratkaista toistensa ongelmat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti