Kuntatyönantajan toiminta ristiriidassa STM:n ja Kuntaliiton suositusten kanssa

Demareiden äänenkannattaja Uutispäivä Demari onnistui kerrankin tekemään hyvää journalismia. Kiitos kuuluu asiansa tuntevalle toimittajalle, joka paljasti kuntatyönantajan järjettömän käytännön työntekijän kohdattua väkivaltaa työajan ulkopuolella. Juttu ilmestyi Demarissa jo kolme viikkoa sitten. Hesari mainitsi asiasta viitaten Demariin, muttei halunnut jatkaa keskustelua. Kun ei mielipideosastolle mahtunut, käsittelen kuntatyönantajan kohtuutonta toimintaa täällä.

Kunta-alan työehtosopimukseen kirjattiin viime syksyn neuvotteluissa seuraavaa: työnantaja ei maksa palkkaa, jos sairasloman syy on pahoinpitely. Aiemmin työnantaja maksoi palkan ja peri kustannukset vahingontekijältä. Kuntatyönantaja koki tilanteen kuitenkin epäoikeudenmukaiseksi, koska tietyissä väkivaltarikoksissa uhrit eivät vieneetkään asiaa oikeuteen ja työnantaja jäi ilman korvauksia. Nämä ns. "tietyt tapaukset" olivat perheväkivaltaa.

Väestöliiton Kotirauhaa-kampanjan työntekijät (HS 29.6.) ilmaisivat uutisen jälkeen huolensa HS:n mielipideosastolla vaikeassa tilanteessa olevan lähisuhde- tai perheväkivallan uhrin toimeentulosta. Pahoinpidellyn pitäisi fyysisistä ja henkisistä vammoistaan huolimatta jaksaa hakea sairauspäivärahaa Kelalta kahden viikon karenssilla - mikä tarkoittaa samalla, että osa joutuu lisäksi hakemaan kunnalta toimeentulotukea odotellessaan oikeuttaan sairauspäivärahaan.

Ongelma on kuitenkin vielä taloudellista toimeentuloa monisyisempi. Kunnilla on velvollisuus sekä puuttua että pyrkiä vähentämään lähisuhdeväkivaltaa. Viimeksi toukokuussa STM ja Suomen Kuntaliitto yhdessä julkaisivat kunnille suunnatut lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset, joissa korostetaan väkivaltaan puuttumisen merkitystä. Kunnan toiminta työnantajana sotii tätä periaatetta vastaan räikeästi.

Jo ennestään on tiedossa, ettei läheisen tekemää väkivaltaa oteta viranomaisten tapaamisella puheeksi. Työntekijät ottavat asian harvoin oma-aloitteisesti esille joko ammattitaidon puutteesta tai asenteellisuuttaan ("riitely kuuluu perhe-elämään"). Myös väkivallan uhrit vaikenevat kokiessaan häpeää ja syyllisyyttä. Kunta-alan työehtosopimus pahentaa tilannetta entisestään.

Kyselytutkimuksen mukaan jopa kolmas osa väkivaltaa kokeneista naisista ei ole hakenut apua mistään. Apua hakeneet ovat kääntyneet tavallisimmin poliisin ohella juuri terveyskeskuksen puoleen. Kun väkivallasta kertomisesta voi seurata merkittäviäkin taloudellisia vaikeuksia, yhä harvempi haluaa puhua tilanteestaan lääkärille ja väittää vammojen syntyneen muun kuin pahoinpitelyn seurauksena. Avun hakijaa ei siten osata ohjata palveluiden piiriin.

Tilanne on ongelmallinen myös uhrin oikeusturvan kannalta myöhempiä oikeustoimia kuten rikosprosessia tai lähestymiskiellon hakemista ajatellen, joissa lääkärintodistus tarvittaisiin todistusaineistoksi.

Kunta-alan työehtosopimuksen pykälä, jonka tarkoitus oli jälleen kerran säästää, on säästämisyrityksessään jälleen kerran perverssi. Ensinnäkin kunta näin laiminlyö velvollisuutensa puuttua lähisuhde- ja perheväkivaltaan jättämällä uhrin vaille tukea, tekemällä avun hakemisesta entistä vaikeampaa ja vaikeuttamalla uhrin tilannetta laittamalla hänet juoksemaan toimentulonsa perässä. Tällaista kyykytystä perustellaan työnantajakustannusten säästämisellä.

Valitettavasti laskukaavasta unohtuivat muut väkivallasta aiheutuvat kustannukset, joita uusi käytäntö vain lisää. Kun väkivaltaan ei puututa ajoissa, kuntien sosiaali- ja terveystoimelle väkivallasta aiheutuneet kustannukset nimenomaan vain kasvavat. Perhe- ja lähisuhdeväkivallalla on taipumus ajan mittaan vain pahentua. Pahoinpitely muuttuu entistä raaemmaksi ja toistuu yhä tiheämmin. Apua olisi tarjolla sekä tekijälle että väkivaltaa kokeneelle, mutta avun hakeminen useimmiten edellyttää, että joku puuttuu tilanteeseen. Mitä pidempään väkivaltainen suhde on kestänyt, sitä pidempään tarvitaan hoitoa. Ja mitä pidempiä hoitojaksoja terveydenhuollon, mielenterveyspalveluiden, lastensuojelun tai aikuissosiaalityön piirissä, sitä enemmän kustannuksia. Jännä, ettei tämä tullut mieleen.

Kunta säästää kustannuksissa samalla logiikalla, kuin hölmöläiset pidentävät peittoa. Leikataan pääpuolesta ja ommellaan toiseen päähän varpaiden lämmikkeeksi. Valitettavasti inhimillinen kärsimys on kansantarinoita karumpaa. Kun nostetaan kynnystä avun hakemiseen, kaikki osalliset lapsia myöten jäävät sinnittelemään väkivaltaiseen kotiin vielä pidempään.

Ottaen huomioon, että kuntien työntekijöistä suurin osa (80 %) on nimenomaan naisia, kyse on merkittävästä takaiskusta erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiselle työlle. Tämä todettakoon päivänä, jolloin YK:n naisten syrjinnän vastainen komitea on ehdottanut Suomelle pääministerivetoisen työryhmän perustamista naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. Siis Suomessa. Sekin on aika perverssiä, että tilanteemme huolettaa enemmän kaukana New Yorkissa kuin paikallistasolla.