Tasa-arvoa, juhlia ja nuorten kohtaamisia

Tovereita matkalla Paasitorniin


Kuluva viikko oli täynnä hyviä tilaisuuksia, joihin kaikkiin ei ehtinyt paikalle. Vasemmistonaiset olivat järjestäneet norjalaisen feminismin grand old ladyn Berit Åsin Suomeen. Keskiviikkona olisi ollut Amnestyn järjestämä tilaisuus Helsingin palveluista ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Nämä jäivät harmittavasti väliin. Sen sijaan ehdin kyllä muutamaan muuhun tilaisuuteen, jotka antoivat ajattelemisen aihetta nekin.

Maanantaina Hanasaaressa järjestettiin Tavoitteena tasa-arvoinen päiväkoti -seminaari. Seminaarin tähtipuhujana oli ruotsalainen tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen pioneeri Kajsa Wahlström. Hän on kehittänyt menestyksellisen tasa-arvopedagogiikan, joka leviää naapurimaassamme suurella suosiolla. Suomessa tilaisuus oli aiheesta ensimmäinen ja tuli ilmiselvästi tarpeeseen. Ilmoittautumisia tuli niin runsaasti, että tila piti vaihtaa alkuperäistä suurempaan.

Wahlströmin perusargumentti on se, että lapsia kasvatettaessa heitä ei tule ohjata käyttäytymään ahtaiden sukupuoliroolien mukaisesti, vaan päinvastoin: laajentaa sekä tyttöjen että poikien rooleja ja sallia heille osallistuminen toistensa monopolisoimille alueille. Näin heillä on myöhemmin elämässä mahdollisuus tehdä valintoja omista lähtökohdistaan, omien kykyjensä ja taipumustensa perusteella - ei rajoitettujen sukupuoliroolien perusteella.

Wahlström on havainnoinut lastentarhanopettajien työtä päiväkodeissa ottaen arkisia tilanteita nauhalle ja videolle. Kun pedagogit jälkeenpäin kuuntelivat tai katsoivat omaa toimintaansa nauhalta, he olivat kauhistuneita. Tiedostamattaan he kohtelivat tyttöjä ja poikia eri tavoin. Tämän jälkeen näissä päiväkodeissa päätettiin ryhtyä toimimaan toisin. Tulokset ovat olleet hyviä. Tavoitteena on siis tietoinen pyrkimys ulos ahtaista sukupuolirooleista, ja sitä kautta myönteisen itsetunnon luominen kaikille lapsille. Aiheesta voi lukea lisää täältä.

Yllä kuvatun ymmärtäminen on ollut ihmisille vaikeaa. Suurin harhaluulo tasa-arvoisesta varhaiskasvatuksesta on se, että päiväkoteihin tarvittaisiin lisää miespuolisia työntekijöitä tarjoamaan miehen mallia pienille pojille. Väärin. "Miehen" tai "naisen" malleja nimenomaan ei tarvita, mikäli halutaan edistää tasa-arvoa. Juuri näistä perinteisistä roolimalleista on pyrittävä eroon. Juuri sitä virheellistä käsitystä, että naiset tai miehet ovat biologisesti ja luonnostaan tietynlaisia, ei pidä vahvistaa. Sukupuoli määrittää ihmisten tekemisiä biologisesti hyvin vähän. Enemmän määrittävät esimerkiksi temperamentti tai terveydentila. Ja eniten määrittävät sosiaalisesti rakennetut naisen ja miehen kahleet.

Add men and stir -argumentti on muissakin yhteyksissä yleisesti käytetty arkijärjen luoma kammotus. Lisää miehiä sosiaalityöhön, peruskouluihin tai päiväkoteihin, ja ihmiset saavat tasa-arvoista kohtelua? Miten yksin miehen läsnäolo jo riittäisi tasa-arvon saavuttamiseen? Miltähän planeetalta tällaiset supersankarit ovat kotoisin?

Tasa-arvo ei etene askeltakaan sillä, että joka paikassa on yhtä paljon miehiä ja naisia. Tarvitaan asenteiden ja ajatusrakenteiden tiedostamista ja tietoista muuttamista. Siihen kykenevät kyllä sekä miehet että naiset. Mutta arkijärjen käyttö ei ole silloin sallittua. Tarvitaan kriittistä analyyttisyytta.

Kuten Wahlströmkin seminaarissaan totesi, päiväkodin työntekijöiden pitäisi edustaa ammattikuntaansa, ei sukupuoltaan. Hehän ovat työhönsä koulutettuja ammattilaisia, pedagogeja. On vähättelevää sanoa, ettei opettaja, sosiaalityöntekijä tai lastentarhanopettaja kykenisi kohtelemaan miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia, yhtä kunnioittavasti ja tasapuolisesti.

Tämä syytös muuten esitetään aina juuri naisia kohtaan - että ongelmana ovat ne naisvaltaisilla aloilla työskentelevät naiset, jotka sukupuolensa johdattamina työssään syrjivät miehiä. Mutta jos vain saataisiin pari miestä näihin hommiin, niin johan olisi ongelmat hoidettu. Olisikohan syytä miettiä millainen tiedostamaton asenne naisten ja miesten kykyjä kohtaan piilee tämän perustelun takana?

Ja jos todella uskotaan, että naiset ovat sukupuolensa vankeja, millä perusteella miehet eivät ole? Ai niin, mieshän ei ole sukupuoli vaan normi. Sitähän tässä ajetaan takaa, mikäli tämä ajatuspieru viedään loogiseen johtopäätökseensä. Mutta miesaktivistit tässä sahaavat omaa oksaansa. Miten miehiä voidaan syrjiä sukupuolen perusteella, mikäli heillä ei sellaista ole?

--

Ja samoja aiheita puitiin keskiviikkona Helsingin piirin ja Demarinaisten järjestämässä Klub Edistyksessä, joka pidettiin Bellyssa. Puhuin tilaisuudessa Saija Jokelan kanssa Osku Pajamäen haastateltavana siitä, onko sukupuolella väliä kunnallispolitiikassa. Ja onhan sillä, vielä. Tavoitteena olisi kuitenkin oltava, että jonain päivänä sukupuoli ei enää määritä ihmisen toimintamahdollisuuksia. Tämä edellyttää kokonaisvaltaista ajatusrakenteiden muutosta. En nyt raapusta tähän kokonaisvaltaista analyysia tilanpuutteen vuoksi. Sen sijaan suosittelen lukemaan lisää aiheesta Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan tasa-arvovaalit.fi -kampanjasivuilla. Se on hyvä alku.

--

Torstaina oli vuorossa Naisjärjestöt yhteistyössä - Kvinnoorganisationerna i Samarbete Nytkis ry:n 20-vuotisjuhlat Smolnassa. Nytkis perustettiin aikanaan valvomaan ja puolustamaan naisten oikeuksia. Järjestö muodostuu eduskuntapuolueiden naisjärjestöistä, Suomen naistutkimuksen seurasta, Naisjärjestöjen keskusliitosta ja Naisasialiitto Unionista. Ja hyvin paljon se on saanutkin aikaan.

Yksi juhlapuheista sisälsi kehoituksen, että naisten ei tulisi olla niin huolissaan miesten pärjäämisestä vaan antaa heidän järjestäytyä itse ajamaan tasa-arvoa. Tasa-arvo ei toteudu, ennen kuin myös miehet ryhtyvät sitä ajamaan. Juhlapuhuja oli puolittain oikeassa. On hyvin vaikea edetä mihinkään, mikäli vain osa ihmisistä pyrkii päämäärään, jota on lähtökohtaisestikin mahdotonta saavuttaa ilman kaikkien osanottoa.

En kuitenkaan usko, että pääsemme kovin pitkälle, mikäli miehet ja naiset jatkavat tasa-arvokysymysten käsittelyä omissa leireissään. Historiallisesti tämä on ollut perusteltua, mutta nyt on aika etsiä toisenlaisia lääkkeitä. Tasa-arvoa ajavalla kansalaisyhteiskunnan sektorilla tilanne on erittäin tulehtunut. Kaikenlaisia salaliittoteorioita ja vihanpitoa esiintyy puolin ja toisin. Tämä ei vie meitä lähemmäs päämäärää.

Toisen sukupuolen kohtaaman syrjinnän ja sorron mitätöinti on lapsellista nokittelua, mikä vain syventää kuilua. Feministien leimaaminen verenhimoisiksi miestenvihaajiksi ei kyllä kannusta feministejä lähestymään miesaktivisteja. Mutta joku keskusteluyhteys pitäisi saada rakennettua. Olen pohtinut tätä vastakkainasettelua uusimmassa Dooriksessa (s.17), joka löytyy täältä.

Jos jollain on hyviä ideoita, miten tästä asemasodasta päästään rakentaviin ratkaisuihin, kertokaa. Jos nimimerkilliset katkeroituneet naistenvihaajat ajattelivat vielä tulla syyttämään minua ja feministejä kaikista miesten ongelmista ja maailman pahuudesta, jättäkää väliin. Olette väärillä jäljillä. Mustaa vihaa ja katkeruutta kannattaa purkaa terapiassa, mutta minulla ei ole siihen koulutusta.

--

Eilen juhlittiin Paasitornin sataa vuotta Kaupunginteatterissa ja itse juhlarakennuksessa. Kjell Westön kirjan näyttämösovitus "Missä kuljimme kerran" oli väsyttävän uskollinen alkuperäisteokselle. Kirjan tapahtumat käytiin läpi hengästyttävällä tahdilla juosten kohtauksesta toiseen. Henkilöhahmot jäivät pinnallisiksi eikä ihmiskohtaloista ehtinyt siten liikuttua. Harmi. Pystyisiköhän valtuustossa vaikuttamaan Kaupunginteatterin ohjelmatarjontaan? Viime vuosina kaikki katsomisen arvoinen on esitetty pienissä teattereissa lukuun ottamatta paria klassikkoteosten rohkeaa uutta tulkintaa Kansallisessa. Voisi Kaupunginteatteri ottaa mallia lahden takaa.

Paasitornista siirryttiin nuorille äänestäjille järjestettyihin Ketä kiinnostaa -bileisiin Virgin Oiliin. Viikolla julkaistujen uutisten perusteella suurin osa suomalaisista ei tiedä, mitkä puolueet ovat hallituksessa. En odottanut, että nämä nuoret olisivat juurikaan sen kiinnostuneempia politiikasta saati minun ajatuksistani. Olin väärässä. En ollut ennen eilisiltaa vielä kertaakaan joutunut vastaamaan kysymyksiin jakaessani vaaliesitteitä. Ja näiltä nuorilta tuli tiukkoja kysymyksiä. Ihan oikeaa poliittista keskustelua! Olen vilpittömän iloinen, että lähdin baariin ja todistin omat ennakkoluuloni vääriksi. Luullakseni onnistuin myös muuttamaan muutaman ennakkoluuloja demareista. Tai pikemminkin laajentamaan demarin käsitettä.

Ennakkokäsityksistä oikeaksi puolestaan osoittautui se, ettei ole helppoa olla ehdolla SDP:n listalla. Demarit ovat nyt niin out, ettei tämä tosiaan jäänyt kenellekään epäselväksi.