Olen päättänyt avata blogin pitkällisen harkinnan jälkeen. Aina siitä asti kun ymmärsin olevani osa lapsuuden kodin pihapiiriä suurempaa kokonaisuutta, olen elänyt jatkuvassa ärsytystilassa. Lasten leikeissä tuli tilanteita, joissa joku käyttäytyi huonosti. Ongelma ratkaistiin viemällä asia lopulta jonkun aikuisen ratkaistavaksi. Asia sovittiin, leikkiä jatkettiin. Hiekkalaatikon ulkopuolella tällainen ongelmanratkaisu ei sitten enää olekaan ollut mahdollista. Epäkohtiin törmää jatkuvasti, mutta kenelle niistä valittaa? Kuka ottaa vastuun? Poliitikot syyttävät taloutta, talous syyttää kuluttajia. Kaikki nostavat kädet pystyyn. Eihän se nyt näin voi olla.
En ole koskaan ollut päiväkirjanpitäjätyyppiä. Sen sijaan olen ollut hesarin mielipideosastoon kirjoittavaa tyyppiä. Luonnollisesti julkaisuprosentti on vaatimaton, kuten niin monilla - lukuun ottamatta erinäisiä yhteiskuntatieteiden professoreita. Tästä huolimatta kirjoittaminen on joka tapauksessa osoittautunut hyväksi kanavaksi purkaa ahdistusta. Blogi saa nyt toimia sekä terapiamuotona että mielipideosastona.
Täytyy myöntää, että suhtauduin pitkään hyvin epäluuloisesti blogi-maailmaan. Miksi ihmiset käyttäisivät aikaansa lukeakseen toisten, ventovieraidenkin, ajatuksia kevätflunssasta tai lomasuunnitelmista. Sitten huomasin, että blogeja käytetään poliittiseen debatointiin. Hyvä niin. Tämän huomion jälkeen suhtauduinkin jo varovaisesti blogin avaamiseen. Tietyt poliittiset ja yhteiskunnalliset kysymykset herättävät sellaisia intohimoja, että niistä keskusteltaessa asettaa itsensä tulilinjalle. Jo nyt, ilman blogia, olen saanut kyseenalaisen kunnian tulla esitellyksi vielä kyseenalaisemmissa konteksteissa täysin ilman minkäänlaista asiayhteyttä erilaisiin häiriintyneisiin kampanjoihin. Googlattuani itseni päädyin sattumalta tällaisille sivuille. Olin hetken poissa tolaltani. Miksi joku toimii pahansuovasti, juonittelee ja katkeroituu? Miksi tämä kohdistetaan minuun? Pitäisikö minun lannistua? Pitäisikö jättää jotain tekemättä? Taas ajattelin: eihän se nyt näin voi olla. En suostu, turha kuvitella. Päätinkin suhtautua asiaan rakentavasti. Pitkällisen pohdinnan jälkeen tulin kahteen lopputulokseen:
1) Kyse on rakenteista. Ihmisten pahoinvointi, katkeruus, epäoikeudenmukaisuuden kokemukset, kurjuus ja synkkyys johtuvat yhteiskuntamme valtarakenteista, jotka eivät ole sellaisia, että ne tarjoaisivat ihmisille mahdollisuuden hyvään elämään. Näitä rakenteita voidaan kuitenkin muuttaa. Se on meidän käsissämme, ja minä olen yksi meistä. Politiikan tavoitteena ei voi olla taata jokaiselle onnea, mutta sen tavoitteena tulee olla sellaisten rakenteiden luominen, joiden avulla jokainen voi lähteä tavoittelemaan onnellisuutta. En usko, että todellista onnellisuutta on mahdollista saavuttaa ilman emansipaatiota. Tämä puolestaan tarkoittaa kykyä tiedostaa oman ja muiden toiminnan vaikutteet ja seuraukset, rakenteista vapautumista, vapautta. Täydellisinkään hyvinvointivaltio ei voi suojella kansalaisiaan vastoinkäymisiltä. Emansipaation kautta ihmisen on kuitenkin vastoinkäymisten sattuessa mahdollista käsitellä ne katkeroitumatta ja siten siirtämättä pahoinvointiaan eteenpäin muiden kanssaihmisten kärsittäväksi. Emansipoituneista kansalaisista koostuva yhteiskunta voi sitten luoda sellaiset rakenteet, joissa ihmiset voivat elää mahdollisimman hyvin, toisen sortamatta toista. Tämä tarkoittaa tietoista pyrkimystä kohti epäitsekkyyttä, tasa-arvoa ja solidaarisuutta. Tämä saavutetaan kommunikatiivisen demokratian avulla.
2) Kyse on muutoksesta. Muutos tarvitsee tekijöitä. Minä haluan olla yksi niistä, koska en halua odottaa muiden tekevän asioita puolestani. Koska tavoittelemani muutos tarkoittaisi lisääntyvää hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta, sekä muutos että halu sen tekemiseen ovat legitiimejä. Tulen kirjoittamaan täällä niistä epäkohdista, jotka ovat hyvinvoinnin ja tasa-arvon esteenä. Valitettavasti tiedän jo nyt, että nämä teemat herättävät nykyisin hyvin epäasiallisia, aggressiivisia ja vihamielisiä reaktioita. Osa tällaisesta palautteesta tähtää kuoliaaksi vaientamiseen. Tällainen toiminta on osa niitä rakenteita, jotka haluan purettavaksi. Moni muukin haluaa. Omalla panoksellani liityn heihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti