Miesasiamiehistä, feminismistä ja hiekkalaatikosta

Näin juhannuksen kunniaksi oli sitten kuitenkin pakko vielä palata tähän aiheeseen. Olen saanut runsaasti kommentteja kirjoitukseeni "uudesta" miesliikkeestä. En ole julkaissut yhtäkään. Minua on syytetty sensuurista. Nähdäkseni olen kuitenkin vain valinnut pienemmän pahan.

Olin ajatellut, että tätä feministien syyllistämiskeskustelua en jaksa enää jatkaa. Kaikkia taisteluita ei ole järkevää käydä. Feministejä miestenvihaajiksi, väkivaltaisiksi ja yksipuolisiksi naisten suosijiksi nimittävä joukkio lähettelee sellaisia tunnepohjaisia, epäanalyyttisia ja älyllisesti epärehellisiä viestejä, ettei niiden pohjalta voi käydä keskustelua. Mikäli keskustelun ongelmia tai yhteiskunnallisia epäkohtia yrittääkin analysoida ja purkaa, saa vastineeksi kommentin, jonka sisältö on pitkälti tätä: "itse olette väärässä, itse olette väkivaltaisia, itse olette syrjimässä toista sukupuolta." Eihän tämä ole mitään keskustelua. Tämä on yhtä epäkypsää, kuin viisivuotiaiden tappelu hiekkalaatikolla.

Kriittinen ajattelu on kaiken lähtökohta. Julkaisematta jääneet kommentit eivät kuitenkaan ole edustaneet tätä. Muutamat asialliset kommentit olen jättänyt tasapuolisuuden nimissä julkaisematta. Ajattelin, että valikoiva julkaiseminen suututtaisi riidanhaastajat entisestään. Yritin tyrehdyttää keskustelun kokonaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Tietyt nimimerkit kirjoittavat tusinoittain kaikenlaisia vihanpurkauksia ja osa lähes päivittäin. Minun blogini ei ole ainoa tällaisten purkausten kohde. On pakko kysyä, eikö näillä ihmisillä ole muuta elämää? Mikäli he käyvät töissä, tietääköhän heidän työnantajansa kuinka monta tuntia he käyttävät henkilökohtaisten patoutumiensa purkamiseen päivittäisestä työajastaan?

Jyväskyläläinen Henry Laasanen kirjoitti tämän päivän Helsingin Sanomien mielipidesivuilla tasa-arvopolitiikasta. Hänen mukaansa tasa-arvotutkimuksen ongelmana on, että se on feministisen ideologian hallussa ja tällöin miesten ongelman jäävät huomioimatta. Toisekseen Laasanen väittää, ettei tasa-arvoinstituutioissa ole "miesasiamiesnäkökulman" edustusta.

Tässä nähdään "uudeksi" miesliikkeeksi kutsutun ryhmän harjoittaman keskustelun ongelmat. Esitetään syytöksiä, jotka perustuvat ehkäpä tunnepohjaiseen kokemukseen, mutta eivät faktoihin ja jotka eivät yleisesti ottaen pidä paikkaansa.

Feministinen tutkimus, joka useimmissa maissa kulkee nimellä gender(sukupuoli) -tutkimus ei ole pyhitetty naisten tutkimiselle. Feministisen tutkimuksen idea on tehdä sukupuoli näkyväksi sekä kyseenalaistaa vallitsevia valtarakenteita ja itsestäänselvyyksiä. Feministinen tutkimus tarkastelee sukupuolen ja sukupuolten välisten suhteiden roolia yhteiskunnan, kulttuurin ja historian muotoutumisessa. Suomessa käytetään tästä termiä naistutkimus, koska meillä ei ole muiden kielien tapaan omaa sanaa gender-käsitteelle. Sääli, sillä termi on harhaanjohtava. Naistutkimuksen lajeja ovat mm. kriittinen miestutkimus ja queer-tutkimus.

Mikäli tasa-arvotutkimus - millä Laasanen ilmeisesti viittaa tutkimukseen, jossa tarkastellaan erilaisia yhteiskunnallisia epäkohtia sukupuolinäkökulmasta - on feministisen ideologian lävistämä, tämän ei pitäisi olla ongelma. Tästä ei nimittäin loogisesti voi seurata, että kyseisessä tutkimuksessa toinen sukupuoli jätettäisiin käsittelemättä. Feministinen tutkimus on lähtökohtaisesti juuri sukupuolta ja sukupuolten välisiä suhteita tarkastelevaa tutkimusta.

Eri asia on, millaista tasa-arvopolitiikkaa harjoitetaan. Miten tutkimustulokset käännetään poliittisiksi tavoitteiksi? Ja huom. Politiikka on siis politiikkaa, ei tieteellistä tutkimusta. Tämä näyttää menevän monilla sekaisin.

Tutkimuksen ja politiikan välisenä toimijana on jo vuodesta 1972 ollut mm. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta eli Laasasen mainitsema TANE. Neuvottelukunnalla on ollut miesjaosto yli 20 vuotta. Miesjaostossa on edustettuna useita eri järjestöjä, myös miesasiamiehiä.

Miesnäkökulma on epäilemättä saanut vähemmän sijaa tasa-arvopolitiikassa, koska miehen ymmärtäminen sukupuoleksi on verrattain uusi ilmiö. Aiemminhan mies oli normi, josta nainen poikkesi sukupuolittuneena olentona. Ei siis ihme, että mieheyttä on ryhdytty pohtimaan poliittisestikin vasta hiljan.

Tasa-arvopolitiikan tavoitteena on pyrkiä tasa-arvoon: miesten ja naisten yhtäläisiin mahdollisuuksiin ja hyvinvointiin. Koska naisten sorto on historiallisesti ja kulttuurisesti legitimoitu lain kirjaimenkin tasolla lähes koko länsimaisen sivistyksen elinajan, on luonnollista että konkreettiset edistysaskelet molempien sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseksi ovat tarkoittaneet juuri naisia kahlinneiden järjestelmien purkamista. Tästä naiserityisyys. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö miehet kokisi sortoa ja etteikö siitä olisi syytä keskustella ja siihen puuttua. Tietenkin on syytä. Ja tähän feminismikin tähtää. Molempien sukupuolten välisen tasa-arvon tavoitteluun.

Mikäli yksittäiset ihmiset esittävät tästä poikkeavia näkemyksiä, niitä ei pidä yleistää koskemaan koko feminististä liikettä tai tieteenalaa. Enhän minäkään yleistä näiden muutaman, nimettömänä esiintyvän ahkeran kommentaattorin epäasiallisia näkemyksiä koskemaan koko miesliikettä. Tiedän, että miesliikkeen ja kriittisen miestutkimuksen piirissä on paljon älykkäitä, analyyttisia ja ahkerasti sukupuolten tasa-arvoa edistämään pyrkineitä ja pyrkiviä miehiä.

Siispä: olen feministi enkä vihaa miehiä. Ja summa summarum: feminismi ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, ei naisten ylivaltaa.

Jumankekka, uskokaa jo. Minä en enää jaksa jauhaa tätä yhtä ja samaa.

Ps. Analyyttista ja rakentavaa keskustelua yhteiskunnan epäkohdista olen valmis käymään. Epäanalyyttisia, nimettömiä ja aggressiivisia kommentteja tästä aiheesta en jatkossakaan aio julkaista. Ja pahoitteluni niille, joiden asialliset kommentit olen sensuroinut tästä aiheesta aiemmin tasapuolisuuden nimissä.